
Saunan riemua
Sauna on kyllä todellinen riemu kylmään päivään ja harmaasen talvi-iltaan. Saunasta saa kunnolla lämpöä ja jaksaa taas eteenpäin koleahkossa kelissa. Se on mahtavaa, että ovat keksineet saunan lämmittämään arkea. Olisi ehkä muuten aika ankeaa tarpoa talvea eteenpäin täällä pohjoisimmilla leveyspiireillä.
On tässä tullut saunomisen lisäksi talven ja kevään mittaan pelattua pelejä ilmaiseksi nettikasinolla. Olen saanut voittoja paljonkin erilaisia pelejä pelaamalla. Paras juttu tässä on ollut tietenkin se, että nolen saanut nämä voitot ilmaisilla tarjouksilla. Se on hienoa, että voi ihan ilmaiseksi voittaa rahaa. Täytyy jatkaa yrittämistä, jos vaikka voittaisi vielä vähän suuremman rahasumman.
Milloin pääsee kunnon rentoutuneeseen tilaan
Rentoutuneeseen tilaan pääsee, kun voi olla vähän aikaa irti arjen pyörityksestä. Kun ei tarvitse koko ajan miettiä vain velvollisuuksia ja muita asioita, jotka pitää tai täytyy tehdä. On se niin jännää, että voi vaan rentoutua silloin, kun on lopettanut kaiken muun hössöttämisen. Tosiasiassa rentoutua tulisi myös muulloinkin eikä vain silloin, kun siihen on aikaa. Itse olen yrittänyt pitää näitä hiljaisia hetkiä mukana elämässäni. Sillä eihän siitä muuten mitään tule, jos vain lomalla voi rentoua.
Yksi tavoistani rentoutua on pelata hetki no deposti kasinoilla nettipelejä: http://www.no-deposit-kasinot.com . Pelaaminen on ilmaista, mutta voi silti voittaa ihan oikeaa rahaa. Pelaaminen saa minut niin paljon rentoutuneempaa mielentilaan. Nautin todella paljon siitä, että voin vain keskittyä pelaamiseen ja jättää kaikki muut murheet sivuun.
Pelaa ja voita!
Pelaa ja voita, kehottaa niin sinulle kuin minullekin nettisivu www. pelaa-ja-voita.com, ja jos vain tälle tielle lähdet, voi hyvinkin käydä niin kuin tässä kehotuksessa kerrotaan. Mikä sitten takaa sen, että voi sekä pelata että voittaa? No, tuuristahan tässäkin on kysymys, niin kuin on voittamisesta aina, jos puhutaan uhkapeleistä. Koksaan ei voi olla 100-prosentin varmuuttaa siitä, että voitto todella tulee. Tämähän on ymmärrettävää, ja kaikki varmasti tämän tietävät.
Voit oikeasti kuitenkin voittaa, tähän on kaikilla mahdollisuus. Sanotaan, että jos rakkaudessa ei ole onnea, niin sitten pelissä sitä on. Pitääkö tämä paikkansa ja mihin väittämä itse asiassa perustuu, siitä ei minulla ole tietoa. Mutta jos tähän sanontaan luotetaan, niin melko usein meillä pelissä pitäisi lykästää!
Bonusta bingoon
Bingon pelaajien kannattaa nykyään siirtyä nettiin. Suosittelisin sellaisillekin, jotka eivät peliä ole koskaan pelanneet, kokeilemaan bingon pelaamista netissä pelisivustoilla. Bingo on nimittäin mielestäni todella hauska ja palkitseva peli. Netissä voi hyvin aloittaa bingon pelaamisen, vaikka peli ei olisikaan ennestään yhtään tuttu. Suosituilla bingosivustoilla kuitenkin neuvotaan hyvien ohjeiden kera, miten pelaamisessa pääsee alkuun. Bingon pelaaminen on uudelle pelaajalle erityisen kannattavaa, sillä hän saa hyödynnettäväkseen rahanarvoiset edut. Osoitteessa http://www.bingo-bonukset.com on tarjolla monenmoisia bonuksia bingoa pelaaville. Näillä bonuksilla saa jopa ilmaisia pelejä, jolloin pelaamisesta ei tarvitse maksaa mitään. Hyvillä bonuksilla uusikin pelaaja pääsee mukavasti pelaamisen alkuun. Bonukset sopivat pelin testaamiseen ja takaavat joskus myös vähän lisää pelirahaa pelaamisen aloittamiseen. Siksi kannattaakin valita sellainen bingosivusto, joka tarjoaa hyvät bonukset aloittaville pelaajille.
Kaunista on
Kaunista on silloin, kun sen osaa löytää itse. Kauneus riippuu niin siitä, että kuka on katsomassa. Toinen ei näe samaa asiaa kauniina kuin minä. Itse olen huomannut, kun olen hyvällä tuulella näen kauniita asioita ympärilläni. Kun taas jostain syystä olen vähän negatiivisemmissa tunnelmissa kaunista ei tunnu löytyvän mistään. Ihan kuin kaikki riippuisi siitä omasta sen hetkisestä mielitilasta. Siksi olenkin pyrkinyt tietoisesti pysyttelemään mahdollisimman hyvällä tuulella, sillä olen huomannut, että näin kaikki sujuu paljon mukavammin.
Yksi tapa piristää päivää on pelata muutama kierros pelejä nettikasinolla. Betsafe ilmaiskierrokset 2013 -eduilla pääsee ilman riskiä pelaamaan laadukkaalla kasinolla. Itse olen saanut muutamia voittoja ilmaisilla eduilla. Pelejä pelatessa sitä unohtaa kaikki stressaavat ajatukset, kun vain keskittyy peliin.
Parasta ikinä
Parasta ikinä on ollut yhteiset hetken hyvien ystävien seurassa. Niitä hetkiä ei oikeastaan päihitä menestys töissä eikä mikään muukaan. On niin kaunista, kun voi vaan olla ja tehdä asioita kimpassa. Viime perjantaina olimme kokoontuneet tyttöjen kanssa yhteisen kaverimme luo. Siinä istuimme iltaa. Oli hauskoja puheenaiheita, jotka poukkoilivat aiheesta toiseen. Itse sitten ehdotin, että kokeilisimme jotain uutta: ruletin pelaamista nettikasinolla. Olin löytänyt yhden sivun, jolta saa pelirahaa ilman talletusta ja muita velvollisuuksia. Kävimmekin sitten pelaamassa pari kierrosta rulettia. Meillä oli onni myötä sillä voitimme pari kymppiä heti ihan ensimmäisillä kierroksilla.
Bingoa verkossa
Oletko koskaan pelannut bingoa verkossa? Kokemus on aika erilainen verrattuna perinteiseen bingohalliversioon. Joskus nuoruusvuosina tapana oli käydä pelaamassa kaveriporukan kanssa bingoa hallilla. Meitä oli aina 5-10 henkeä mukana, joten pelaaminen oli mukavaa isomman porukan hommaa. Kaverini Make oli erityisen menestyksekäs – hän voitti mm. kaksi Nokian puhelinta, parinsadan arvoisen matkalahjakortin ja jatkuvasti uusia, ilmaisia bingokuponkeja tulevia kierroksia varten.
Minä en itse bingohallilla kummemmin pärjännyt, mutta verkossa olen kyllä saanut omat sijoitukseni takaisin ja vielä plussaakin päälle. Bingo on helppo harraste, joka auttaa unohtamaan arjen stressin, sillä se vaatii täyttä keskittymistä – varsinkin, jos pelaa esim. kahdella kupongilla yhtä aikaa. Tämä ilta siis meni bingon parissa, mikä on ihan hyvä, sillä töissä onkin ollut aika uuvuttavaa. Bingo onneksi rentouttaa sopivasti!
Kyseenalaiset bonukset
Melkein jokaisella suomalaisella taitaa olla jonkinlainen bonuskortti lompakossaan. Jos ei se vaaleansininen, niin sitten se vihreä kortti, jota vinguttamalla jokaviikkoisista ostoksista, ravintola- ja baarikäynneistä ja vielä vaikka mistä, jota en edes tässä muista, ropisee kaikenlaisia etuja. Edistyksekkäimmillä voi olla jopa kaikkien kolmen kauppaketjun kortit, joten kassalla saa aina olla tarkkana, minkä kortin sitä sopii asiakaspalvelijalle antaa.
Kaikki nämä bonukset eivät tietenkään ole pelkkää auvoa, sillä avain varmasti kaupat ottavat omansa takaisin hinnoissa. Ilmaisia lounaita ei ole olemassakaan, joten joka kerta kun se bonuskertymistä kertova lappunen kolahtaa postiluukusta, ei kannata hirveästi riemastua. Kyllähän minäkin niitä kahta korttiani vingutan kassoilla aina silloin kun muistan, jotta saan ne muutaman kymmenen sentin alennukset, mutta lahjoitan kyllä suosiolla vähäiset bonukset vanhemmilleni.
Yllätysvoitto